Vuonna 2001 Minä Neruda, vankka ja musta kuin troipiikin yö (niin  Lempi minut kuvasi luovutussopimuksessa), lähdin viettämään ensimmäistä joulua omaan kotiin pitkästä aikaa.

Miehen iässä olin jo, ja ylipainon vuoksi diabetekseenkin sairastunut. Painoni vuoksi hoito-ohjeessa luki mm. että minun ahteriani pitäisi siivota säännöllisesti, mutta tässä nyt mainittakoon että pystyin sen kyllä itse pitämään siistinä kunhan laiskuuttani putsautin sen talon työntekijöillä. Kotona sen olen okein mainioisti saanut aina pyyhittyä olohuoneen vaaleaan mattoon. Mielestäni se kaipaakin hieman vauhtiraitoja.

Kotona minua odotti melkein yhtä tanakka kissarouva, Frida. Oikein kaunis, tumma ja kipakka rouva ja riittävän pyöreä minun makuuni. Fridan kanssa yhdessä olemme avanneet joululahjoja nyt jo kahdeksan kertaa. Diabeteksen hoito on vaatinut minulta (ja perheeltäni) melko säännöllistä elämää.

Aluksi insuliinin piikkejä sain kerran päivässä, sitten kaksi. Aterioita piti syödä pieniä annoksia usein, vaikka minun makuuni olivat isot annokset ja usein.

Välillä diabetes aiehutti tulehduksia elimistössä jolloin sokeriarvot menivät yhtä sekaisin kuin minä itse. Maailma vilisi silmissä ja jotain tahmeaa tököttiä (hunajaa) työnnettiin ikeniin. Piipaa-autolla kiidettin lääkäritätin luo verikokeisiin ja annoksia taas säädettiin.

Muutama vuosi sitten ihme tapahtui ja aloin käsittämättömästi laihtua. No, tämähän ei ollut minulle normaalia ja taas minut kärrättiin verikokeisiin. Diagnoosi tällä kertaa oli kilpirauhasen liikatoiminta. Insuliinipiikit vaihtuivat pillereihin sillä laihtumisen myötä sokeriarvot olivat pysyneet normaalissa.

Samalla minusta tuli todella valikoiva ruoan suhteen ja vaadin uuden ruokalistan vähintään joka toinen päivä. Onneksi oma isäntäni on kokki, jonka kanssa on mukava kesällä grillailla yhdessä ulkona.Mieleistä minulle on myös “mummolan perhepäivähoidossa” käynti. Näiden vaivojeni takia kun minua ei voi jättää yksin kovin pitkäksi aikaa. Sielläkin seuranani on yksi raitapaitainen kissaneiti jonka kanssa tullaan mukavasti juttuun.

Parasta siellä on kuitenkin uuni! Siellä hautuu monenmoista herkkua, muikut kermassa ja karjalanpaistit. Sen paikan isäntäkin sanoo, että ruuat aina paranee kun minä menen kylään. Mikäs siellä on sohvannurkassa torkkua ja haistella lihapalojen hajuja. Hrrr…

Mukavasti elämä on minulla soljunut viime vuodet. vaikka minun hoitaminen on välillä ollut hieman vaativaa, niin emäntä sanoo että se on todella ollut vaivan arvoista. Hurmaava kun olen. Voin siis kaikille suositella vaihtoehtona hieman vanhemman kissan ottamista. Meissä kun on sitä iän tuomaa charmia ja viisautta.

Tätä kirjoittaessa alkoi aurinkokin viimein paistaa joten taidan mennä ottamaan päiväunet sohvalle ja lämmitellä auringon paisteessa. Muistakaa hyvät ihmiset pitää huoli myös omista eläinvahuksistamnne, me kaikki ollaan ansaittu hyvä vanhuus, taantumasta huolimatta.

Kevätterveisin Neruda, 5 kg.

Nerudan tarina julkaistiin Mesypostissa 1/2009, kirjurina toimi Irene Spiik, Nerudan emäntä/palvelija.